Tänään se on!

Tänään se on – isänpäivä nimittäin. Siniristilippumme liehuu uljaana tangon päässä ja isä kääntää tyytyväisenä kylkeään nauttien aamusta pitkän kaavan mukaan. Keittiössä hiippailee äänetön emäntä ja pian kodin täyttää jo tuoreen sämpylän tuoksu. Tukat kammattuina ja rusetit kaulassa lapset kantavat tarjottimellisen isänsä lempiherkkuja sänkyyn laulaen onnittelulaulujaan vuoteessa laiskasti haukottelevalle miehelle. Fanfaarit soivat ja lapsien poskilla on autuas hymy, kun he ojentavat rakkaimmalleen lahjuksia. Sydämellinen vaimo kiipeää vielä sänkyyn satiinipyjamassaan tarjoutuen antamaan puolisolleen rentouttavan jalkahieronnan ja puraisten lupaavasti korvanlehdestä..

Pläts! Noin, kupla on puhki! Ehkä pari pisaraa tuosta kauniista, rikkoutuneesta kuplasta lensi ruudun sillekin puolelle. Tiedoksenne, että tämä oli siis vain isänpäivän unelmakuva, joka meidän perheessämme on puhjennut jo pari valvottua tuntia – tai ehkä jo vuotta sitten. Sen lisäksi, että aamujemme rauha ja autuus on toistaiseksi vain haave, ei perheemme toinen puolisko liiemmin tällaisten juhlapäivien päälle perusta – ja toisaalta ymmärrän häntä hyvin. Miksi isää tai äitiä pitäisi juhlia jonain tiettynä päivänä vuodesta, siis yhtenä ainokaisena päivänä niistä kolmestasadastakuudestakymmenestäviidestä? Eikö meidän olisi syytä muistaa toisiamme vanhempina ja puolisoina (ja tietysti myös omia vanhempiamme) hieman useammin ihan tavallisen arjen keskellä?

Nykyään kalenterimme täyttyvät erilaisista juhlapäivistä. On ystävänpäivää, kurpitsajuhlaksi muuttunutta pyhäinpäivää, äitienpäivää, isänpäivää ja ties mitä päivää. Päiviä, jolloin kauppiaat käärivät hihansa ja täyttävät hyllynsä erilaisilla koristeilla, herkuilla ja lahjuksilla houkutellen meitä kuuliaisia kuluttajia astumaan välittävän ja rakastavan puolison, vanhemman, sukulaisen tai ystävän luotuun rooliin. Näyttääksesi olevasi oikea ystävä sinun tulee muistaa lähettää ystävänpäiväkortti suklaasydämin koristeltuna tai edes se tekstiviesti helmikuun neljäntenätoista. Ollaksesi puolestaan lapsistasi välittävä vanhempi sinun velvollisuuksiisi kuuluu hankkia naamiaisasut, taikoa pöytään limaiset herkut ja kaivertaa lapsille kurpitsalyhdyt lokakuun viimeisenä. Ehkä, ehkä ei. Eihän ystävien ja lähimmäisten muistamisessa ja juhlimisessa mitään pahaa ole, päinvastoin – koskaan ei varmasti voi osoittaa lähimmäisilleen liiaksi sitä, miten välittää, rakastaa ja on yhteisistä hetkistä kiitollinen.

Minusta jokainen on vapaa juhlimaan kalenteriin merkittyjä juhlapäiviä kuka milläkin tavalla ja keksimään vaikka tusinan lisää juhlan aiheita arkea piristämään, etenkin jos tai kun sen tekee sydämestään ja ilolla. Ja käsi sydämellä itsekin tunnustan, että minulle esimerkiksi nämä omassa lapsuudessani merkitykselliseksi muodostuneet äitien ja isien kunniaksi järjestettävät juhlapäivät ovat edelleenkin tärkeitä. Olen sitten markkinavoimien uhri tai höperö romantikko, olen kuitenkin vakaasti päättänyt mieheni (tosin melko vähäisistä) vastusteluista huolimatta tätä äitienpäivä- ja isänpäiväperinnettä jatkaa ja jakaa myös sen omille lapsilleni. Ja vaikka isänpäivän tarkoitus olisi se, että lapset muistavat isäänsä, olen minä puolisona yhtä kiitollinen ja halukas osoittamaan rakkauttani lasteni isää ja kumppaniani kohtaani ja lapsenomaisella innokkuudella suunnittelen pieniä tapoja muistaa puolisoani.

Niinpä siis, vaikka mieheni ei isänpäivänä minulta tai lapsilta muistamista odottaisikaan, olemme lasten kanssa käärineet hihat ja askarrelleet kortit niin isälle kuin suvun muille isähahmoille. Kauppiaiden pettymykseksi en ole aukaissut kukkaron nyörejä ja ostanut pehmonallea koristamaan yöpöytäämme tai hankkinut uutta ja hauskaa kravattia ja samaa sarjaa olevia sukkia, vaan olen mennyt sieltä, mistä aita on ehkä matala, mutta ainakin minun periaatteitteni mukainen. Olen kaivanut kaapista yhden valkoisen tyynyliinan, etsinyt kangasvärit ja painellut isälle muistoksi tyynyliinaan lasten kanssa pieniä sormia ja varpaita. Aamukahvit olen toki myös keittänyt ja kaupan pakastealtaan paistovalmiit croissantit uuniin lykännyt (rakkaudella sekin, sillä meistä kaikista ei vain ole leipureiksi) ja asettanut aamiaispöytään kananmunavoileivän viereen pienen kuoren, jonka viesti mahdollistaa sankarille rentouttavan hieronnan.

Näin meillä – ja hyvä juuri näin, sillä kaikki tämä on tehty rakkaudella, sillä samalla rakkaudella, jota haluan osoittaa myös kaikkina muina yhteisinä päivinämme. Viettäköön siis jokainen juuri omannäköisen isänpäivän tänään tai vaikkapa huomenna tai olkoon viettämättä sitä ollenkaan. Tärkeintä on kuitenkin se aito välittäminen, jonka osoittamiseen ei tarvita nimettyä päivää, kalliita lahjoja eikä hempeitä ruusukortteja.

Halauksia teidän sunnuntaihin!