Älä ajattele sikaa. Älä missään nimessä ajattele sikaa.

Olen perehtynyt jonkin verran positiiviseen psykologiaan ja lukenut erilaisia elämäntaidon opuksia, missä etsitään tietä onneen, opetetaan hallitsemaan ajatuksia siis ajattelemaan positiivisesti sekä peräänkuulutetaan tietoisen läsnäolon merkitystä hyvinvointimme tukijalkana. Vaikka en niele mitään purematta, olen itsekin alkanut hokea päässäni viime aikoina mantroja kuten ”nauti tästä hetkestä”, ”ole läsnä” ja ”ajattele positiivisesti”. Hyviä ajatuksiahan nämä ovat, mutta sen sijaan, että ne olisivat toimineet minulle väylänä kohti auvoisempaa nykyhetkeä, ne olivatkin kääntyneet huomaamattani taakakseni ja johdattaneet minua kovaa vauhtia jonnekin epätoivon ja riittämättömyyden rajalle. Ne olivat ajaneet minut ylikuntoon, tarkkailemaan lähes jatkuvasti itseäni, omia ajatuksiani ja tuntemuksiani. Selfhelpistä oli tullut selfdeath. Mitä enemmän olin alkanut toistaa itselleni näitä onnellisuuden ismejä, sitä enemmän huomasin ryvettyväni onnettomuuden olotilassa. Suunnatessani huomioni samaa kehää kiertäviin ajatuksiini ja yrittäessäni muuttaa niitä väkisin positiivisemmiksi valui huomaamattani myös käsillä oleva hyvä hetki sormieni lävitse jälkiä jättämättä. Ja taas ahdisti. Aah..ihmeellinen mieleni. Taas me olimme kärsäkkäin, samaa kortta kiskomassa – tosin vain eri suuntiin.

Noista ”nauti tästä hetkestä” tai ”ajattele positiivisesti” –kehotuksista onkin mielestäni tullut jo fraaseja, jotka voivat asettaa vain entisestään paineita. ”Nauti nyt. Nauti. Nauti, kun voit!”, mieli voi käskyttää ja kun syystä tai toisesta et pysty tarttumaan hetkeen ja nauttimaan (miten sekin sitten määritellään), pieni ajatusääni alkaa puhkua ja puhista pääsi sisällä – ja peli on menetetty. On selvää, että elämässä ja arjessa on tilanteita, joista ei vaan voi nauttia. On hetkiä, joista nautinto on kaukana eikä positiivisen ajatuksen ymppääminen jonkin kaoottisen tilanteen päälle vain toimi. Tilanne on hoidetta, siis on toimittava, eikä siinä paljon ajattelut auta.

Ajatellaan vaikkapa lasten itkupotkuhuutonälkäväsymys-raivareita (sori, esimerkit painottuvat tällä hetkellä vähän tänne sektorille ”hei, mä oon kotiäiti”) tilanteessa, jossa myös vanhemman verensokeri on jo aikaa sitten tippunut nollan alapuolelle, kauppakassit roikkuvat kahden taaperon lisäksi käsipuolissa, kotiavain on hukassa, yhdellä on vessahätä ja mitä vielä realiteetteja tähän nyt uskaltaisi ympätä… Harvoin, siis todellakin harvoin, ainakaan oma mieleni ehtii tai jaksaa siinä väsyneessä mielentilassa ajatella positiivisesti ”Kyllä tämä pian helpottaa (siis sitten, kun ollaan hoidettu vessakäynnit, käsien pesut, purettu kassit, lämmitetty ruoka, katettu pöytä…) ja sitten me päästään syömään (kääk, taas valmiseineksiä!!) ja voidaan vaikkapa lueskella lattialla kirjaa, hörppiä mehua kermakakun (sen jo aikaa sitten kassiin sulaneen) kera ja sitten meillä kaikilla on kivaa…Toki kaikista tilanteista löytyy aina jotain positiivista: kiukuttelevat lapseni ovat terveitä, minä olen terve, minulla on rahaa ruokaan, on koti ja se KAKKU – listaa voisi helposti jatkaa sivu tolkulla. Mutta arjessa, niissä pienissä kiikkerissä hetkissä, nuo asiat eivät vaan tahdo nousta mieleen päällimmäiseksi ja se on inhimillistä.

Vaikka itsekin peräänkuulutan pysähtymisen ja hetkessä elämisen tärkeyttä, samoin kuin arvostan positiivista elämänasennetta, niistä ei saisi tulla itsetarkoitusta eivätkä ne saisi muuttua ulkokohtaisiksi elämänohjeiksi: ”Nyt sinun pitää pysähtyä ja nauttia. Nyt sinun on ajateltava positiivisesti. Älä kiinnitä huomiota negatiivisiin asioihin! Ole onnellinen siitä, mitä sinulla on. Nauti nyyyyyt! Ei, ei toimi. Nautinnon vastapainoksi pitää pystyä hyväksymään myös se, että on hetkiä, joihin ei kannata pysähtyä eikä edes yrittää tehdä niistä väkisin nautinnollisia. Mielen ohjelmointi positiiviselle kanavalle ei ole yksinkertaista eikä ehkä aina tarkoituksenmukaistakaan. Ajatus ei ainakaan tässä päässä kovin pitkään pysy paikoillaan, jos mieli on väsynyt tai muuten stressaantunut. Kun huomio herpaantuu, mieli karkaa oitis kielletyille poluille. ”Älä ajattele sikaa. Älä nyt vaan missään nimessä ajattele sitä sikaa…” ja kappas Sinä ajattelet sikaa.

Itselle onkin annettava lupa kaikkiin ajatuksiin, niihin aurinkoisiin ja eteenpäin vieviin kuin myös niihin harmaisiin ja sisäänpäin kääntyviin. Tärkeintä olisikin muistaa, että minä en ole yhtä kuin ajatukseni. Luulemme, että se mitä ajattelemme, on todellista. Mutta niin ei ole. Ajatuksemme ovat vain tulkintoja ja vieläpä ohimeneviä sellaisia. Ajatuksista olisikin hyvä oppia myös päästämään irti ja ainakin omalla kohdallani tämä toimii parhaiten suuntaamalla huomio jonnekin toisaalle, konkreettiseen tekemiseen, toimintaan. Ei siis niihin ajatuksiin.

Vaikka olen kehittänyt itselleni jo koko joukon hyviä hankalien tilanteiden toimintaohjeita, niitä ei aina vain tahdo muistaa ottaa arjen hulinassa käyttöön. Vanha koira oppii kyllä ne uudetkin temput, mutta hitaasti. Siksi on hyvä aina verestää muistia ja haastaa itseään kerta toisensa jälkeen. Siispä, kun seuraavalla kerralla ne ajatukset ovat kaikkea muuta kuin positiivisia, kulmat kurtistuvat ja suu tiukkenee viivaksi tai tahtoo laukoa ilmoille kaikki kauheudet, hengitä syvään hitaasti nenän kautta, pidätä hengitystä pari sekuntia ja hengitä sitten hitaasti suun kautta ulos, laita kynä (tai mikä tahansa käteen osuva puruluu) takahampaiden väliin niin, että suu vääntyy kuin pakotettuun nauruun. Kohota kulmia ja avaa silmät mahdollisimman suuriksi. Ja pidä tämä ilme. Pidä se vaikka se näyttää hölmöltä ja tuntuu typerältä. Pidä se niin pitkään, että olet löytänyt sen avaimen kassin pohjalta, pessyt kuusi kättä, nostellut ostokset kaappiin, laittanut pinaattilätyt pannulle ja asetellut lautaset pöytään…

Ja muista, että se, mikä toimii yhdelle, ei sovi välttämättä toiselle. Eikä mitään ohjeistuksia tulisi ylipäänsä ottaa ainoina totuuksina ja pikakeinoina onneen. Sanotaan, että hitaasti hyvä tulee. Ja se pitää paikkansa, oli sitten kyse jonkin uuden taidon oppimisesta, kilojen karistamisesta tai vaikkapa laajemmasta elämäntapamuutoksesta.