Onko mentävä kauas nähdäkseen lähelle?

Viime aikoina mieleni on ollut…niin, mitä se on ollut? Alakuloinen, ehkä väsynyt. Kenties
ahdistunut. Tai vain levoton. Odotusten uuvuttama ja pettymysten pelottama. Kai liikaa vaativa, itselle ankara. Epätoivoinen ja onneton yrittäessään nauttia tästä hetkestä samalla kiiruhtaen jo eteenpäin. Pysähtyä ja juosta yhtä aikaa. Eihän se ole mahdollista…

En osaa, en pysty, enkä toisaalta edes halua yrittää pukea sanoiksi viime aikojeni tuntemuksia. Paljon on kuitenkin ollut asioita mielen päällä. Olen yrittänyt laittaa niitä välillä paperille, mutta siitä ei ole syntynyt kuin näytöllinen deletoituja lauseita ja arkillinen onnettomia kukkasia ja tökeröitä sydämiä. Päiväkirjanikin on pysynyt koskemattomana paria tummanpuhuvaa runoa lukuun ottamatta. 

Tänään vietettyäni lasteni kanssa aamupäivää ulkoillen minulle tuli kuitenkin tarve ja jopa halu kirjoittaa. Jotenkin taas tämän kaiken kaaoksen keskeltä avautui maisema, joka pysäytti. Se pysäytti sen enempää sitä siinä hetkessä ajattelematta, käskemättä tai pyytämättä. Tuo maisema annettiin minulle kuin lahjana. Katso, nauti ja vaikutu. Tee omat johtopäätöksesi, tulkintasi. Ota tai jätä.

Elämä. Se tuntui olevan juuri tuossa, noissa pienissä ihmeellisissä, ainutlaatuisissa ihmisissä. Heidän naurussaan, innossaan, arkailemattomuudessaan. Auringon lämpö iholla, pienen, sileän posken pehmeys, helmivarpaat hiekassa.

Tallettaa tämä maisema mieleeni, muistoihini. Ikuistaa kuvat, äänet, hajut, maut. Se tunne, kun kaikki on tässä. Tämä oli minulle se hetki, johon voisin pysähtyä loputtomaksi ajaksi. Mutta aika ei pysähdy, ei odota. Sitä ei voi kelata taakse päin, ei painaa pausea. Sydän tuntuu särkyvän, kun ymmärtää, että tämä hetki on tässä. Se on juuri tässä ja vain sen ohikiitävän ajan, sitten se katoaa. Surullista, mutta toisaalta myös lohdullista. Minä saan olla ja nähdä, kokea juuri tuon hetken ja vaikka se katoaa, se jää sydämeeni. Ja vaikka toivoisin sen voivani sieltä nostaa esille silloin, kun taivas on tumma, en siihen aina pysty. Tiedän kuitenkin, että minun sydämessäni tuo hetki on ja pysyy. Maisemat vaihtuvat. Tärkeintä on pitää silmät auki ja sydän avoinna – vain siten voi nähdä.

Me pelkäämme tunteita. Me ryntäämme läpi elämän. Me etsimme, mutta emme elä. 
Niille, jotka ymmärtävät katsoa lähemmin, elämä muuttuu taiteeksi. –Diane Mariechild