Terveiset lapsuuden joulujeni
maisemista! Minulle tarjoutui yllättäen mahdollisuus lähteä nauttimaan joulun
jälkeisestä tunnelmasta tänne maaseudun idylliin ja sellaisesta
mahdollisuudestahan ei voi kieltäytyä!
Näissä maisemissa minä olen
viettänyt monet joulut ja juhannukset, viikonlopuista ja kesälomista
puhumattakaan! Nämä maisemat ja ihmiset täällä ovat luoneet minulle turvallisen
kasvuympäristön, vaikka elämä on heitellyt ja huitonut märällä hansikkaalla
vasten kasvoja ja jättänyt välillä jopa matkastaan. Täällä olen tuntenut
olevani turvassa ja rakastettu ja minua on odottanut yhtä ihana ja lämmin vastaanotto
niin viisivuotiaana elämästä innostuneena saparopäänä kuin viisitoistakesäisenä
itseään etsivänä teininä – kiitos siis erityisesti rakkaalle äidilleni ja
isovanhemmilleni.
Itse ajattelen usein kelatessani
omaa elämääni taaksepäin, että meillä jokaisella olisi hyvä olla ihminen, jonka
puoleen voi kääntyä, kun elämässä kohtaa vaikeuksia tai kun tuntuu siltä, etteivät
omat voimat riitä. Jo yksikin tällainen ihminen, jolle sinä olet täydellinen,
arvokas ja sisäisesti kaunis myös epätäydellisenä ja keskeneräisenä, on aarre. Toisilla näitä luotettavia aarteita voi olla useitakin ja
toisilla valitettavasti se yksikin olkapää, johon turvautua ja tukeutua, saattaa olla kadoksissa.
Toisaalta, joskus
vaikeuksien keskellä voi myös tuntua, ettei ole voimia tai halua puhua ja jakaa asioitaan ja avata omaa sydäntään kenellekään – ja omalla kohdallani tällaisessa tilanteessa,
esimerkiksi lapsuuteni ja nuoruuteni vaikeina vuosina, olen saanut voimia
eniten juuri ollessani keskellä näitä viljapeltoja, mansikkamaita ja
järvenrantoja. Välillä sanat ja sanottava ovat olleet hukassa ja silloin turvanani on ollut nämä maisemat. Tämä miljöö, joka ei ole kyseenalaistanut,
arvostellut, kysellyt, painanut minua maahan – vaan hyväksynyt minut aina ja
täydellisesti. Leikkimökin kätköissä olen voinut keskustella
mielikuvitusystäväni kanssa ja hakea ympäröivilleni asioille ja elämän
koettelemuksille ymmärrystä, viljapeltojen keskellä olen saanut huutaa ilmoille
katkeruuteni ja heinäliiterin suojissa haudata kyynelehtivät kasvoni pehmeään
kissanturkkiin - ja katsoa ja kohdata sitten taas maailman hiukan vahvempana.
Ja vaikka nykyään pääsen
enää harvoin näihin maisemiin, voin aina kaivaa sydämestäni nuo muistot ja menneiden vuosien levolliset ja voimaannuttavat hetket mieleeni.
Voin piirtää mieleni maisemiin leikkimökin laverin ja posliinisen kahviastiaston
ja kuusiaidan takana aukeavat ruispellot. Voin tuntea navetan tutun tuoksun, kuulla
isovanhempieni ilmoille kaikuvat lehmien kutsuhuudut, traktorin hyrinän
pellolla ja tunteen siitä, että elämä kantaa…
Ehkä sinäkin voit istahtaa
hetkeksi ja miettiä, mikä antaa sinulle voimavaroja arjen ja elämän haasteiden
keskellä. Onko se jokin tietty maisema, paikka, miljöö, joku itselle tärkeä
ihminen tai kenties vaikkapa harrastus?
Voimaannuttavia hetkiä arkeesi!
Ihana kirjoitus! Onnelliset muistot ovat voimavara, joita kukaan ei voi ottaa meiltä pois. Muistojen aarrearkun voi avata aina uudestaan ja uudestaan ja joka kerta rakkaiden muistojen vaaliminen antaa hyvän mielen. Ja uusia muistoja kertyy koko ajan lisää...
VastaaPoistaKiitos! Näin se on - ihanat muistot kantavat. Ne kestävät aikaa ja elämää antaen voimaa tähän päivään! Iloista viikkoa sinulle.
VastaaPoista