Maitoparta ja maailmanmatkaaja - muutosten edessä

Koen olevani tällä hetkellä monessa mielessä tien haarassa, muutosten edessä elämässäni. Yksi jakso alkaa olla takana ja on aika ottaa seuraava askel, siirtyä eteenpäin. 

Mielessäni on pyörinyt jo pidempään paljon kysymyksiä ja vaihtoehtoisia vastauksia. Olen yrittänyt hahmottaa omaa paikkaani, löytää tarkoitukseni tässä elämässä, kuunnella sydämeni ääntä, rakentaa mahdollisuuksia tehdä itselleni merkityksellistä ja arvojeni mukaista työtä tulevaisuudessa. Olen viimeisten vuosien aikana haistellut ilmassa väreileviä monen moisia tuoksuja, kastanut sormenpääni useisiin erilaisiin väreihin, kuunnellut ympärilläni soivia vaihtoehtoisia sävelmiä, yrittänyt saada kiinni monimuotoisista lyriikoista ja käynyt pitkiä ja syvällisiä dialogeja itseni kanssa. Olen lukenut, tutkinut, testannut ja yrittänyt luoda tietä tulevaan epävarmuuden ja epätietoisuuden kaivertaessa mieltäni. Takaraivossani on painanut pakottava tarve löytää se oikea vastaus ja tehdä ne oikeat ratkaisut tai valinnat, tunnistaa oikea aika – juuri nyt. Ja mitä enemmän olen viimeisten kuukausien, ehkä jopa viimeisen vuoden aikana yrittänyt selvittää, etsiä tietoa ja pakottaa maailmankaikkeutta kertomaan minulle vastaukset, sitä epävarmemmaksi olen alkanut itseni tuntea.

Toinen puoli minusta on vakuutellut, että minun pitäisi olla tyytyväinen juuri näin - onhan minulla niin kovin paljon hyvää ja arvokasta jo elämässäni - eikä haikailla kuuta taivaalta. Tälle puolelleni tuttuus, turvallisuus, selkeys ja varmuus ovat ne elämää kannattelevat voimat. Noh, tämän toisen puoleni kehrätessä isoisän vanhassa nojatuolissa maitokippo nenän edessä toinen puoleni on raapinut ja mourunnut ulko-oven takana vaatien pääsyä ulos, jännittävään, tuntemattomaan ja mahdollisuuksia täynnä olevaan maailmaan. Se on sähissyt nojatuolissa miukuvan sisarensa yrityksille kääntää hänen päätään ja näyttänyt kyntensä ehdotukselle valjastaa maailmalle aikova uskalikko kaulapannalla ja valjailla. Nämä kaksi ihanaa, maitopartani ja maailmanvalloittajani, ovat kamppailleet ja kinastelleet, haastaneet ja kyseenalaistaneet toinen toisiaan ja saaneet minut siinä välissä tuntemaan oloni, noh, melko ahdistuneeksi ja epätietoiseksi. Välillä olen hautautunut viltin kanssa nojatuoliin maitoparran seuraan ja hämmästellyt päätä pudistellen sähisijän yrittelijäisyyttä ja intoa ja välillä taas olen roikkunut oven kahvassa maailmanvalloittajani kanssa katsoen kieroon nojatuoliin käpertynyttä mukavuuden haluista maitopartaa. Voih, kun voisikin saada nuo molemmat - sekä tutun ja turvallisen että jännittävän ja haastavan!

Nyt viime aikoina olen yrittänyt rauhoittaa mieleni ja ottaa vain yhden askeleen kerrallaan ja luottaa siihen, että ne seuraavat askeleet tulevat kuin itsestään. Jos mieleni on halunnut välillä asettua maitoparran puolelle, olen sen sille suonut ja jos se on taas haikaillut, haaveillut ja unelmoinut maailmanvalloittajan matkaan lyöttäytymisestä, olen pitänyt ovet auki. Ja vaikka en koe olevani nyt juurikaan viisaampi kuin aikaisemmin, haluan luottaa siihen, että kuunnellessani aidosti itseäni, löydän vastauksen. Vastaus on minussa. Se on sinussa. Meissä jokaisessa, jos vain tahdomme – ja uskallamme – kysyä ja kuunnella itseämme, omaa sisintämme. Aina se ei ole helppoa tai mielekästä. Eikä aika välttämättä ole aina oikea tai kysymys relevantti.

Sanotaan, että heti, kun tiedät kysymyksen, tiedät myös vastauksen. Ehkäpä omalla kohdallani en ole vielä päässyt sen oikean kysymyksen äärelle...Leikkikööt maitopartani ja maailmanmatkaajani siis vapaasti vielä tovin mahdottomuuksien ja mahdollisuuksien lankakerällä mieleni monimutkaisissa maisemissa!

Mukavaa viikkoa sinulle!

Ollaksemme rauhassa itsemme kanssa, meidän pitää tuntea itsemme. – Caitlin Matthews