Matkalaukullinen realismia

Olen lähdössä viettämään lasten kanssa viikkoa lapsuuteni maisemiin äitini ja isovanhempieni luokse. Pakkaan laukkuja innokkaasti ja odottavalla mielellä, vaikka ulkopuolisen silmissä hosumiseni ja heilumiseni saattaakin vaikuttaa lähinnä tolkuttomalle stressaamiselle: Missä on lasten uimapuvut, entä shortsit ja hameet? Mitä jos koko viikon sataakin vettä niin kuin sääennuste tänään povasi? Pitäisikö sittenkin mahduttaa laukkuun kumppareiden lisäksi vielä sadevaatteet? Tarvitseeko kesäkuussa todellakin pakata mukaan myös villasukat? Entäs pienimies, hänelle ei ole mitään säänpitävää ulkopukua. Löytyisikö sellainen vielä lähimarketista?

Voi, ihmettä. Miten tästä tulikin näin vaikeaa? Kyllä Suomen kesä on sitten hankala, pohdin pureskellessani kynsinauhojani ja siirrellessäni vaatteita kaapista pois, takaisin kaappiin ja jälleen pois. Mukaan otettavien pino sängyn päällä vuoroin kasvaa ja vuoroin kutistuu. Entä jos sää kuitenkin muuttuisi, kuiskuttelen itsekseni kesämekkoani hiplaillen. Aurinkolasit, aurinkovoide ja hellehatut on otettava mukaan, päätän. Toisaalta, tietääkö se vain huonoa onnea? Muistan äitini povanneen vuosien varrella useasti, että hänen ängetessä käsilaukkuunsa varmuuden vuoksi mukaan sontikan, ei varmasti sada, mutta jättäessä varjonsa kotiin, sade on kuulemma taattu. Päteeköhän sama aurinkolaseihin? En voi ottaa riskiä. Hyvä, laukkuni sopukoista vapautui taas kolo lisää!

Lähtölaskenta lomaan on alkanut

Tässä kohtaa saatan jo hymyillä ja tuntea olevani organisoinnin mestari siirtyessäni päähäni kirjoitetulla listalla seuraavaan kohtaan, joka on lupaavasti lääkkeet. Apteekkejahan ei tunnetusti löydy muualta kuin Helsingistä, joten on kaikin puolin perusteltua pakata laukkuun pari liuskaa särkylääkettä, kurkkutabletteja, putkilo kortisonia ja vitamiineja. Sinne vaan minigrip-pussukoihin kaikki! Ja kosteusvoidetta, sitä ei sovi unohtaa. Lasten atooppiselle iholle sopiva rasva on harmikseni epäkätevässä kilon pumppupullossa, joten päätän olla luova ja korvata sen silmänympärysvoiteellani. Putkilo on ainakin pieni ja menee tarvittaessa vaikka lasten kumisaappaiden sisään - ja ovathan naamarasvani sentään luonnonkosmetiikkaa, joten pienten herkkä iho tuskin huomaa edes eroa. Tasapuolisuuden vuoksi voin jättää omistani pois meikinpuhdistusaineen ja shampoot, sillä eihän maalla tarvitse kaunistautua. Helliköön luontoäiti hipiääni ihan vain tuulen henkäyksin ja järviveden kimmeltävin pisaroin, päätän sujauttaessani kuitenkin meikkipussukkani matkalaukun uumeniin.

Tästä tulee ihana viikko, ajattelen ja maalailen satumaisia kuvia mielessäni. Unelmakuviani ei pysty tuhrimaan edes lasteni kiukuttelu, housun lahkeessa roikkuminen ja ”äiti, mulla on räkää, pyyhi se” –huudot. Hyvä tästä tulee, vannotan itselleni ja pyydän käskevällä äänellä nappuloita olemaan kiltisti tai muuten koko mummolan matka perutaan. Hetken hiljaisuuden suoman optimistisuuden varjolla sullon vielä viimeisenä laukkuuni läppärin, päiväkirjani ja pari ammatillista kirjaa. Jos lapset rauhoittuisivat nukkumaan ajoissa ja aika antaisi myöten, voisin hyvinkin innostua kirjoittelemaan ja lukemaan. Pisteenä iin päälle lisään kassin päällimmäiseksi vielä lenkkivarusteet. Ensi viikko, täältä me tullaan!